7.9.2018 10.00

Henkinen huolto, onnettomuuksista oppiminen ja muutokset esillä messuosastolla E 512 Tampereella

Suomen Palopäällystöliitto tuo Tampereella järjestettävien Turvallisuusmessujen messuosastolle E 512 kolmen ajankohtaisen hankkeen päälliköt.


Tutustu henkiseen huoltoon messuosastolla E 512

Pelastusalan henkilöstö kohtaa työssään haastavia elämäntilanteita: surua, sairautta, kuolemaa ja vakavia onnettomuuksia. On luonnollista, että niistä jää myös jälki. Käsitys ainaisesta jaksamisesta, pärjäämisestä ja pystymisestä on vanhanaikainen, sillä henkinen kuormitus on luonnollinen osa työtä. Palomies-ensihoitaja Saku Sutelaisen tavoitteena on lisätä keskustelua ja henkistä harjoittelua pelastusalalla. Saku on tavattavissa messuosastolla E 512 keskiviikkona 12.9. klo 9–13 ja torstaina klo 9–16.

Oppia onnettomuuksista tietoiskuissa ja messuosastolla E 512

Onnettomuuksista oppimisen hankkeessa on luotu pelastuslaitoksille toimintamalli pelastustoiminnasta ja onnettomuuksista oppimiseen. Toimintamalli perustuu operatiivisen henkilöstön väliseen dialogiin tehtävien onnistumisesta sekä toiminnan kehittämisen kannalta keskeisten havaintojen keräämiseen. Hankkeen tavoitteena on luoda pelastustoimeen avointa ja rohkeaa oppimisen kulttuuria, jonka avulla edistetään pelastustoimen palvelujen palvelukykyisyyttä. 

Hankkeesta on tulossa koulutuksia ja materiaalia pelastuslaitoksille ja sopimuspalokunnille. Hankkeen projektipäällikkö Annastiina Karttunen on tavattavissa messuosastolla tiistaina klo 15–17, keskiviikkona klo 13–17 ja torstaina klo 11–16. Karttunen tuo hanketta ja sen tuloksia esiin myös 30 minuutin kestoisissa tietoiskuissa E-hallin seminaarilavalla tiistaina klo 14, keskiviikkona klo 12 ja torstaina klo 10.

Anna hetki aikaa muutokselle ja osallistu kilpailuun osastolla E 512

Muutosjohtamisen tukeminen pelastustoimessa -hankkeen tavoitteena on organisaatioiden tukeminen ja erityisesti henkilöstöltä niin suurissa kuin pienissä muutoksissa vaadittavien työntekijätaitojen lisääminen. Hankkeen projektipäällikkö Camilla Volanen on tavattavissa messuilla torstaina. Messukävijät saavat mahdollisuuden osallistua pelastusalan kehitykseen vastaamalla alan koulutukseen ja kehitykseen liittyviin kysymyksiin. Vastaamalla voit voittaa palkintoja, kuten heijastavan repun hämärtyviin syysiltoihin, juomapullon tai design-sammutuspeitteen.


Palaa otsikoihin



Yhteydenottopyyntö


Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.