Pelastustoiminta

Pelastustoiminta-jaoston puheenjohtajana toimii esikuntapäällikkö Ville Mensala Helsingin pelastuslaitokselta. Jaosto on Palopäällystöliiton suurin jaosto yli 650 jäsenellään.

Pelastustoiminta-jaoston toiminta-ajatuksena on ylläpitää yhteistyöverkostoa, jossa kehitetään operatiivista pelastustoimintaa sekä tuetaan jäsenistön ammatillisia valmiuksia toimia pelastustoiminnan päällystö- ja alipäällystötehtävissä niin operatiivisessa toiminnassa kuin pelastustoiminnan hallinto- ja kehittämistehtävissä. Vuodelle 2018 laaditun toimintasuunnitelman mukaan jaoston toiminnan pääpaino on jäsenistönsä ammatillisen osaamisen ja asiantuntijuuden vahvistamisessa. Konkreettisesti jäsenistön ammatillisten valmiuksien kehittäminen tarkoittaa tiedon hankkimista toimialan parhaista toimintatavoista, välineistä ja järjestelmistä. Verkostoituminen, kollegiaalisuus ja ajantasaisuus kuvaavatkin Pelastustoiminta-jaoston toimintaa ‒ pelastustoiminnan kentän tarpeisiin vastaamista.

Pelastustoiminta-jaoston tavoitteena on olla arvostettu ja jatkuvasti kehittyvä pelastustoiminnan asiantuntijaverkosto muuttuvassa yhteiskunnassa. Tavoitetilan saavuttamiseksi jaosto tekee laaja-alaisesti yhteistyötä viranomaisten, eri yhteisöjen ja järjestöjen kanssa pelastustoimen, pelastustoiminnan sekä yhteiskunnallisen sisäisen turvallisuuden kehittämiseksi. Jaosto tekee aloitteita, esityksiä ja valmistelee asiantuntijalausuntoja sille osoitettuihin turvallisuuteen ja pelastustoimintaan liittyviin lausuntopyyntöihin. Pelastustoiminta-jaosto edustaa Palopäällystöliitossa pelastustoiminnan asiantuntijuutta hyödyntäen jäsenistönsä monipuolista ammatillista osaamista ja näkemyksiä pelastustoimesta, operatiivisesta pelastustoiminnasta ja yhteiskunnallista turvallisuudesta. Tärkeä toimintamuoto on tukea pelastustoimen ja ensihoidon yhteistyötä sekä edistää ensihoidon kenttäjohtajien ja pelastusviranomaisten välistä yhteistoimintaa.

Jäsenistö koostuu pääsääntöisesti operatiivisessa pelastustoiminnassa päällystö- ja alipäällystötehtävissä sekä pelastustoiminnan hallinto- ja kehittämistehtävissä työskentelevistä henkilöistä. Pelastustoiminta-jaoston tavoitteena on tiivistää Palopäällystöliiton jaostojen välistä yhteistyötä lisäämällä vuorovaikutusta jäsenistön kesken sekä suunnittelemalla yhteisiä koulutus- ja seminaaritilaisuuksia tulevaisuudessa. Lisäämme toimialan päällystölle ja alipäällystölle kohdennettua viestintää Suomen Palopäällystöliiton ja jaoston toiminnasta ja roolista jäsenistön ammatillisen osaamisen kehittämisessä sekä yhteistyöverkostona.

Pelastustoiminta-jaoston toiminnasta, omasta ammatillisesta kehittämisestä ja verkostoituneesta kollegoiden ja yhteistyötahojen välisestä vuorovaikutuksesta kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä jaoston johtokunnan jäseniin. Pyrimme aktiivisesti lisäämään jäsenistömme määrää päällystö-, alipäällystö- ja näihin tehtäviin opiskelevien keskuudesta sekä hyödyntämään yhä paremmin kasvavaa ammattilaisten yhteistyöverkostoa. Tervetuloa mukaan kehittämään yhteistyössä hienoa toimialaa, omaa ammatillista osaamista ja jakamaan asiantuntijuuttasi sekä osaltamme edistämään yhteiskunnan ‒ meidän kaikkien turvallisuutta. 

Jaoston johtokunta


PUHEENJOHTAJA

Ville Mensala, esikuntapäällikkö, Helsingin pelastuslaitos, (erovuorossa 2020)

JÄSENET

Olli Korteniemi, palotarkastaja, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, (2018)

Kari Nurminen, asemamestari, Helsingin pelastuslaitos, (2019)

Jorma Alho, pelastuspäällikkö, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, (2018)

Antti Virtanen, paloesimies, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, (2020)

VARAJÄSENET

1. varajäsen Mika Siitonen, palomestari, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, (2020)

2. varajäsen Jari Nieminen, viestipäällikkö, Pirkanmaan pelastuslaitos, (2019)

Pelastustoiminnan johtokunta 2017 - 2018 (pdf) (43.9 KB)


Vaikuta

Lähetä palautetta, kommentteja tai kysymyksiä jaoston johtokunnalle. Auta meitä kehittämään alaa! 
Voit lähettää kommenttisi nimettömästi tai omalla nimellä.

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.